Mulla paukkuu hermot täällä kotona. Olen saanut jonkin verran sähköpostia ja kommentteja, että miten olenkaan niin sairas päästä, että annoin noiden HYBRIDI satiaisten jäädä henkiin. Että alunperinkin olin täys idiootti kun laskin uroksen ja naaraan juoksemaan iltasin yhdessä. Että olisihan mun täynyt tajuta että he tulevat paritella.
Lumi ja Wolf eivät kertaakaan näyttäneet kiinnostusta toisilleen muutaman viikon aikana. Ei edes menneet 5cm lähemmäksi toisiaan. Ja sinä iltana kun parittelivat, Wolf ei näyttänyt mitään kiinnostusta. Vaan yht äkkiä kävi selkään. Tai no, nousi sivusta ylös. Luulin ensiksi että ne alkavat tappelemaan! Kun tuo purasi Lumin niskaa. Lumi "rätisi". Yritin nostaa Wolfin pois. MUTTA tuo huusi, ja puri kovempaa. Eli ei voinut tehdä mitään siinä enää.
Minua harmitti poikue, paljonkin! MUTTA en mä niitä olisi koskaan voinut tappaa. Ja olen nytten iloinen että ovat syntyneet, sillä niitä on tosi kiva seurata. Se nytten ei meinaa että kannatan hybridi jalostusta, sillä en tee. En ikinä tekisi uudestaan poikuetta. Enkä halua myydä/antaa poikasiakaan minnekkään, missä niitä voisi käyttää jalostuksessa. Eli ei tämä mitään helppoa ole. Ja varsinkaan halpaa.
Eli, onko kiva pomppia silmille? Toki varmaan moni teettää tahalteenkin hybridejä. Mua se ei kiinnosta tippaakaan, siis se niiden teko. Lajit ovat eri, eikä niitä kuulu sekoitella.
Jepjep, sainpas purkaa vähän mieltäni. En jaksa edes muokata. Vaan julkaisen tämän näin.
-Sansku-
perjantai 27. toukokuuta 2011
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Lumi
Voi että kun nuo Lumin naperot kasvavat. Ne alkavat jo pesästä tulla ulos, kävelevät kun robotteja. :D Aivan hurmaavan näkösiä. Ikää on 9 vrk, eli hiukan yli viikon ikäsiä.
Karvat ovat kasvaneet, ja näkee jo minkä värisiä meinaa olla. Meille taitaa jäädä ainakin yksi safiiri, mahdollisesti myös tuo ainoa normaalin värinen. Ja eeeeehkä helmiäisnormaali. :D
Joo, hulluutta tämä on! Mutta enhän minä pysty kaikkia antaa pois.
Olen tarjoillut emolle ja meidän kahdelle muulle hamsulle (syrkki-Hertta ja isukki-Wolf) eilen mansikoita (Suomalaisia). Ja oivoi miten meni kaupaksi. Hertta söi lähes kokonaisen mansikan! Wolf taas istui silmät kiinni ja nautiskeli. Nuoli suunpieliä, ja kun oli koko palasen syönyt, avasi silmät ja jäi etsimään palasta. :D Lumi taas hotki oman palasen. Nautintoa? 4,95€ oli rasia, ja tietenkin annoin hamstereilleni omat.
Viinirypäleitä he saivat myös, mutta eivät pahemmin välittänyt niistä.
Ajattelin illemmalla kuvata meidän vaaveja. Juuri nytten en halua mennä häiritsemään niitä. Emon päästän "hamsu aitaukseen" juoksemaan siksi aikaa. Tosi hyvä ostos. Hamsuilla on tilaa juosta lattialla, turvallisesti (ellei joku kompuroi päälle tai jos on koiria tne.). Lumilla ei ole tällä hetkellä juoksupyörää dunassa, joten juoksupyörän kimpussa hän on iltasin.
Meinasin kuvata jokaisen poikasen erikseen, ja katsoa jos saisin selville sukupuolet.
Eip, nytten en ehdi kirjotella enempää. Lupasin tyttärelle että lähdemme käymään agri marketissa, ostaa kukkaruukkuja. Maalaamme ne kivoilla väreillä, ja laitamme ulos pihalle sitten.
Palaan sitten kun olen saanut kuvia naperoista.
-Sansku-
maanantai 23. toukokuuta 2011
23.5.2011 - Kuvia
Iltaa!
Tässä tulee tämän illan otokset [23.5.2011]. Lumi istuu niin kiltisti ja katsoo kun räpsin kuvia hänen lapsosista. Ei yhtään hermoillut, tai koittanut käydä päälle. Huomasi kai etten koske, tai yritä viedä niitä. Kun olin ottanut valmiiksi kuvat, hän tuli sitten vielä käteen käymään. Eka kerta yli viikkoon. On kai ollut hiukan ikävä? Ihanaa miten pieni eläin luottaa.
Odotan kovalla innolla että pikkuiset kasvavat hiukan lisää, että voi alkaa seuraamaan heidän touhuja. Tuo tummin poikanen (ilmeisesti normaali väri?), on parina päivänä jo pesästä eksynyt maailmalle. Kova menemään. Isäntä täällä kotona sanoi heti "tuo jää kotiin". Voi hyvinkin jäädä, meillä ei olekkaan sen väristä ennestään. Haluan tosin yhden saafirin värisen, ja ja ja.. niin, haluaisin kaikki. Ja se tuskin on järkevää. Joten täytyy seurata pikkuisten touhua, ja katsoa mikä tuntuu juuri siltä oikealta. Jos ei muuta, niin pakko kait sitä on pitää muutama. ;) Aikaahan tässä on, vaikka muille jakaa. Joten voin häärätä töpöhäntien kanssa päivät pitkät.
Lumi, ja naperot
Ajattelinpa, että alan pitää blogia, jonne saan säästettyä kuvia, mun VKH talvikko naaraan poikueesta. Poikue on ns. hybriidi poikue. Isä hamsteri on VKH campbell (mahdollisesti myös hybriidi). Poikaset eivät olleet suunniteltuja, vaan meidän Lumi, emo, ja meidän Wolf, uros, olivat "kavereita". Saivat iltasin juoksennella lattialla/sohvalla/pöydällä jne yhdessä. Eivät koskaan käyneet toistensa kimppuun. Vaan juoksivat peräkanaa edestakas.
Kunnes ... yhtenä iltana, herra Wolf sitten pomppasi, hyvin litteän Lumin selkään. Yritin erotella, mutta kiinni olivat. Ja tämän illan jälkeen, Lumi ei voinut sietääkkään Wolffin seuraa. Joten.. vauvoja oli tulossa.
Astutus tapahtui 28.4.2011, ja poikue ilmestyi yöllä/aamulla 16.5.2011.
Aluksi uskoin että pesässä on korkeintaan 2-3 poikasta. Kun poikaset olivat 5 päivää vanhoja, sain mahdollisuuden kurkata pesään, ja näin pari. Ja taas kun pikkuiset olivat 6 päivää, onnistuin räpsiä kuvia. Aluksi näin vain 6-7kpl. Illalla sitten kuitenkin näin 8 pientä porsasta. Ilmeisesti on tulossa kaikkia talvikon värejä. Safiiri x2, normaali x1, ja sitten on joko 3-4 helmiäissafiiria tai 1-2 helmiäisnormaalia. En osaa sanoa helmi vaaveleistä sen enempää vielä. Hyvin kehittyneitä pikkusia ovat.

Kunnes ... yhtenä iltana, herra Wolf sitten pomppasi, hyvin litteän Lumin selkään. Yritin erotella, mutta kiinni olivat. Ja tämän illan jälkeen, Lumi ei voinut sietääkkään Wolffin seuraa. Joten.. vauvoja oli tulossa.
Astutus tapahtui 28.4.2011, ja poikue ilmestyi yöllä/aamulla 16.5.2011.
Aluksi uskoin että pesässä on korkeintaan 2-3 poikasta. Kun poikaset olivat 5 päivää vanhoja, sain mahdollisuuden kurkata pesään, ja näin pari. Ja taas kun pikkuiset olivat 6 päivää, onnistuin räpsiä kuvia. Aluksi näin vain 6-7kpl. Illalla sitten kuitenkin näin 8 pientä porsasta. Ilmeisesti on tulossa kaikkia talvikon värejä. Safiiri x2, normaali x1, ja sitten on joko 3-4 helmiäissafiiria tai 1-2 helmiäisnormaalia. En osaa sanoa helmi vaaveleistä sen enempää vielä. Hyvin kehittyneitä pikkusia ovat.


Tässä on näin aluksi kuva emosta, eli Lumi. Isästä, eli Wolf. Ja heidän lapsosista, 8kpl pientä porsasta. Aivan ihania pikkusia!!
Lisään kuvia piakoin!
-Sansku-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)